Kayemba ja elämän noutopöytä

Eilen olin Helsingissä Kayemba -lyhytelokuvan cast-palaverissa. Lyhytelokuva on afrikkalaisten elokuvantekijöiden/opiskelijoiden aikaansaannos ja Out Line Studiosin tuottama. Minulla on lyhytelokuvassa nörtin ja oudon Pekan rooli, joka työskentelee kirjastossa, ja iskee silmänsä kauniiseen ulkomaalaistaustaiseen Kayhin, jolla tunteet Pekkaa kohtaan eivät todellakaan ole samankaltaiset.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun työryhmä kokoontui yhteen ja näyttelijät näkivät toisensa. Näyttelijöiden tavatessa toisensa on aina lupaavaa, kun tuntuu kuin olisi tuntenut toisensa kauemminkin. Siltä meistä eilen tuntui, ja se antaa lupaavan alun yhteistyölle. Kuvaukset ovat nimittäin tänä viikonloppuna. Ennen kaikkea oli koskettavaa kuulla kahden afrikkalaisnaisen tarina: he asuvat Sambiassa, jossa he eivät voi opiskella elokuva-alaa, sillä maassa ei yksinkertaisesti ole yhtäkään kyseistä opinahjoa! Paikalliset alasta kiinnostuneet joutuvat siis matkustamaan Eurooppaan tai amerikkaan kouluihin, eikä kaikilla ole varaa opiskella ulkomailla. Ainakin nämä kaksi naista ovat jo hyvässä alussa uransa suhteen, he omistavat kotimaassaan tuotantoyhtiön ja ovat oleskelleet Suomessa Out Line Studiosin siivissä jo kolmisen kuukautta. Kohta he lähtevät maahansa takaisin, ja lyhytelokuva “Kayemba” on eräänlainen kolmen kuukauden tiiviin opintoputken päätöstyö.

Kyllä tämä saa arvostamaan Suomea ja pohtimaan, kuinka erilaisessa ja etuoikeutetussa asemassa me ollaan. Elämä täällä “kylmässä pohjolassa” on loppujen lopuksi monien arvojen, valintojen ja suuntien noutopöytä, ikäänkuin erilaisia, erivärisiä ja erikokoisia vaihtoehtoja pursuava buffet, josta me voidaan vaan valita se omamme ja parhailta tuntuva vaihtoehto. Emmekä tajua, ettei tämä buffet loppujen lopuksi olekaan ihan itsestäänselvyys. Jotkut jossain kaukana joutuvat tyytymään siihen mitä yksinkertaisesti sattuu olemaan tarjolla, ja hautaamaan unelmansa ja oman kutsumuksensa ympäröivien olosuhteiden vuoksi. Nallekarkit eivät ihan tasan mene maailmassa.

Demi-TV:n haastattelussa

Kävinpä tässä taannoin Demi-TV:n haastattelussa DeMiehen roolissa. Demin lukijat olivat etukäteen lähetelleet heitä askarruttavia kysymyksiä, johon sitten sokkona vastasin haastattelun lomassa. Olivat aika kiperiä, eikä kaikkiin kysymyksiin voikaan saada suoraa ja yksiselitteistä vastausta.  Haastattelijana toimi upea ja ihana Valeria Gasik!

Haastattelun voi katsoa Demin sivuilta ja täältä sekä suoraan linkistä:  http://www.demi.fi/demitv/getVideo/vid/24

Enjoy!

Ps. Vikat jaksot Parasta aikaa TV2:lla maanantaisin klo 16.30 ja keskiviikkoisin klo 20. Katso pois!

Salillinen nuoria katsoi Albinbamin

Tänään kävimme ohjaaja Teemu Villikan kanssa pitämässä pienet puheet The Beautiful Road to Albinbam -elokuvan teosta salilliselle nuoria Kouvolan Kuusankosken elokuvateatteri Studio123:ssa. Kyseessä oli tänään yläasteikäisille oppilaille kohdennettu “Leffamaratoni” -päivä, jossa koko päivän syötetään elokuvia nuorille halvalla ja mahdollisimman yhtäjaksoisesti (liput 2 e/ alle 18 v. ja opiskelijat). Näitä siis lisää!

Oli jännä muistella elokuvanteon hetkiä ja puhua nuorille omasta “lapsestaan”, jonka kohta noin satakunta silmäparia taas näkisivät. Kaiken lisäksi siitä on aikaa, kun Albinbam on viimeksi valkokankaalla ollut. Elokuvan ensi-ilta oli Studio123:ssa maaliskuussa, jonka jälkeen elokuva oli teatterin ohjelmistossa viikon. Sen jälkeen elokuvaa on näytetty joillekin nuorille opiskelijaryhmille. Nyt onkin tarkoitus toden teolla lähteä lobbaamaan Albinbamia, sillä kyseessä on kuitenkin aika hieno teos opiskelijavoimin!

Pienen haastiksen jälkeen elokuva lähtikin sitten pyörimään, eikä oman naaman näkemiseen (ja varsinkaan oman äänen kuulemiseen!) isolta suurelta ja pahalta valkokankaalta koskaan oikein täysin totu. En katsonut elokuvaa aivan alusta loppuun, mutta ainakin alussa tuntui, että nuoret olivat ihan hyvin mukana elokuvan tarinassa.

Varsinkin elokuvan pieni budjetti ja harrastelijamaisuus jännitti: miten nuoret ottavat vastaan tekeleen nuorilta ja kokemattomilta elokuvantekijöiltä? Ilmeisesti ihan hyvin, ja elokuvanohjaaja Teemu Villikka jäi katsomaan vielä rainan loppuun, joten kommentteja (niitä risuja ja ruusuja) odotellessa. Taisivat jotkut tunnistaa sieltä katsomossa “Roopenkin”.

Jokatapauksessa oli kunnia päästä osallistumaan Leffamaratoni -tapahtumaan omalla elokuvalla ja teoksellaan. Toivotaan myös, että tällaisia tapahtumia varsinkin nuorille järjestetään lisää.

Ps. Parasta aikaa TV 2:lla keskiviikkoisin kello 20 ja uusintana maanantaisin 16.30. Vielä kaksi jaksoa jäljellä!

Ilkka Hämäläinen ja Teemu Villikka – The Beautiful Road to Albinbam. Kuvaaja: Elise Brandt

Rebecca

Dramaattinen saksalainen musikaali REBECCA saa ensi-iltansa Kouvolan teatterissa lauantaina 11. syyskuuta. Minulla on musikaalissa Robertin osa, esitän Manderleyn kartanon palveluspoikaa. Muuten hillunkin sitten erinäisissä joukkokohtauksissa.

On ollut mahtavaa tehdä musikaalia taas pitkästä aikaa. Viimeisin kertani oli Kotkan kaupunginteatterissa näytäntökaudella 2008-2009. Kyseessä oli Kotkaan sijoittuva Jazztyttö -musikaali, joka koostui 1920-30 lukujen ikivihreistä sävelmistä. Rebecca kolahtaa vielä enemmän, siinä on tarttuvat sävelet jotka jäävät soimaan päähän vielä teatterin ovistakin lähdettäessä. Kouvolan teatteri mainostaakin Rebeccaa sivuillaan sloganilla:

“Vähän ei riitä, hieman tuntuu vain hipaisuna – Rebecca on enemmän!”

Ja draamaa on jopa yliampuvuuteen asti, mutta toisaalta tämä on musikaalissa vain hyvin toimiva tehokeino.  Suomen ensi-iltansa musikaali sai jo Helsingin Kaupunginteatterissa viime vuonna. Kyseessä oli teos joka jakoi ihmiset; jotkut rakastivat yli kaiken ja katsoivat uudestaan, toiset vetivät päikkäreitä penkeillä. Itse en valitettavasti nähnyt Helsingin versiota tästä hienosta musikaalista, mutta uskon ettei Kouvolan näkemys kalpene pääkaupungin rinnalla, eikä moni varmasti vedä penkeillä päikkäreitä. Musikaali kulkee kuin juna joka kiihdyttää loppua kohden tahtiaan.

Kaikista mahtavinta on ollut olla harjoituksissa, joissa on saanut vuodattaa hikeä ja toteuttaa itseään. Sitä kaikista eniten rakastan tässä työssä, kun saa heittäytyä kokonaisvaltaisesti hetkeen ja antaa adrenaliinin sekä aistien viedä. Loppujen lopuksihan koreografiat ja askelkuviot voi ennalta käsin harjoitella, mutta kaikki muu on hetkessä elämistä ja vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa. Ja hei, eikös se niin ole elämässäkin? Kyllä sitä voi vaikka mitä etukäteen suunnitella ja elämän suuntaviivoja itselleen piirrellä, mutta kun kaikki ei aina mene kuten itse suunnittelee, pitää vähän soveltaa.

Ja mainittakoon vielä, että tutustuminen uusiin kasvoihin on ollut avartavaa. Parikymppisenä pojankloppina itsetuntemus ja se, kuka oikeasti olen minänä, on vielä etsinnän alla, mutta toisiin ihmisiin tutustuessaan alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään itsekin, kuka itse onkaan. Uskon vahvasti, että jotkut näistä uusista tuttavuuksista eivät enää ole vain tuttavuuksia, vaan tulevat säilymään vahvoina ystävinä läpi elämän.

The Beautiful Road to Albinbam -traileri!

Nyt se on julkaistu. Elokuvan The Beautiful Road to Albinbam -Kaunis tie Albinbamiin traileri. Näyttelen Teemu Villikan ohjaaman elokuvan pääosaa yhdessä yhdysvaltaisen Tasha Ann Ladwigin kanssa.

Elokuvan tarina kertoo kahdesta nuoresta, kahdesta eri maailmasta, joiden tiet kohtaavat. Yhdessä he pakenevat oman menneisyytensä haamuja ja parantavat toistensa haavoja. Tämä on elämän viimeinen päivä, ja huominen pelkkää lahjaa!

Käy ihmeessä tsekkaamassa elokuvan huipputraileri!

Parasta aikaa

Parhaillaan kakkosella pyörivä komediallinen draamasarja kuvaa niitä oih niin tuttuja mutta samalla yhtä kaaosmaisia perhehetkiä, jolloin puuro kiehuu yli tai perheen pienin on onnistunut piilottamaan rusinan nenäänsä.

Tämän mainostuksen jälkeen voin kertoa, että sarjassa on Roope, jota näyttelen. Roope on Even poikaystävä ja koulun nörtti. Kannattaa katsoa jo ihan senkin takia, että sarja on vuosikausiin YLEN sarjoista nuorekkain. Esimerkiksi Yle Areenalla sarjan jaksot ovat olleet viikko toisensa jälkeen katsotuimpien joukossa!

Uusimman jakson voi katsoa osoitteessa:http://areena.yle.fi/video/718850

Intti

Intti on tiedättekö mukavaa aikaa pojan elämässä. Ruoka on huolehdittu puolestasi, niin myös majoitus ja terveydenhuolto. Eikä tämän pojan tarvitse edes tetsata metsäleireillä, kun on Ruotuväen toimittajana pääesikunnassa. Makoisaa elämää tosiaan.
Niin voisi tietenkin luulla, mutta julkisen lehden teko voi olla aivan yhtä puuduttavaa hommaa kuin metsäkeikoilla kuusten alla rypeminen. Okei, myönnettäköön etten ole käyttänyt kuukausiin muita kuin istumalihaksiani ja niitäkin käyn aina välillä hierotuttamassa toimitukseen arvostelukappaleeksi tilatulla OBH Nordican hierontatuolilla (!). Mutta eniten tässä kuluttaa omia aivolihaksiaan. Se stressi ja valtava paine mitä tästäkin palveluksesta voi saada on aina välillä aivan käsittämätöntä. Dedikset pukkaavat päälle yhtä lailla kuin aamutkin.

Olen silti todella ylpeä 9 kuukauden puserruksestani isänmaan hyväksi. Reservin aurinko näes koittaa 2 kuukauden päästä, ja sitä loistetta kyllä odottaa. Odottaa jopa niin paljon, että aamukammasta on lähtenyt jo 10 väkästä huitsin nevadaan.

Italia, kevät, armeija ja elämä ylipäänsä

Cia from Italy!
Tv-sarjan kuvaukset on ohi, ja päätin palkita itseni 5 päivän matkalla Italiaan. Reissasin yhdessä hyvän ystäväni kanssa viinin luvattuun maahan Ryanairilla. Älkää huoliko, kone pysyi ilmassa. Muuten en olisi siitä kertomassa teille.

Italia oli sanoinkuvaamattoman kaunis kohde! Vietimme 3 päivää Milanossa, joka oli sateinen, mutta arvokkaan tyylikäs. Ei ihme että kaupunki on muodin mekka, vaateliikkeet eivät olleet meidän kukkarollemme. Onneksi löytyi henkkaa ja maukkaakin. Italiaanot ja Italiattaret taasen saivat meidät suomalaisopiskelijat näyttämään todellakin siltä niin kutsutulta tuulipukukansalta.
Suosittelen Milanoa jokaiselle, kyllä se kannattaa kerran elämässään nähdä. Mutta tuo 3 päivää oli juuri sopiva aika, sillä luulenpa ettei nähtävää ja koettavaa olisi sen jälkeen ollut samalla tavalla. Yksi suuri pettymys säiden lisäksi oli kieltämättä katujen tyhjyys. Luimme etukäteen Milanon olevan “yöelämän keskus”. Suomeksi siis oletimme, ettei Milano nuku koskaan. Parina ensimmäisenä iltana/yönä ravintolasta hotellille päin hortoiltuamme kaduilla ei näyttänyt olevan ketään. Mietimme, mitä ihmettä?
Viimeisenä iltana, (huom. VIIMEISENÄ iltana, juuri meidän tuuriamme) sitten eksyimme Milanon ihanan romanttiseen ja idylliseen kanaalikaupunginosaan Navigliin, jossa oli ravintoloita ja baareja vieri viereltä kanaalin lähettyvillä. Menimme tähän yhteen uskomattomaan Aperitiivipaikkaan, jossa 8 eurolla saimme itsellemme tujun juoman, ja seisovan pöydän! Ja oli hyvää ruokaa, ja sitähän sai santsata niin paljon kuin sielu lystäsi. Itselläni mulla juomana oli tällainen passiocaipiroska, hedelmäinen jääjuoma joka oli todella hyvää. Ravintola/baari oli tupaten täynnä nuoria, aikalailla varmaankin juuri sellaisia jotka ovat reppureissanneet Italiaan, eli samanlaisia kuin mekin. Musiikki taustalla oli tunnelmaansopivaa jytää, mutta ei kertaakaan tullut korviin.
Sitten matkustimmekin seuraavana päivänä Gardajärven rannalle junalla, Desenzanon pieneen rantakaupunkiin. En yhtään liioittele, kun sanon etten kauniimpaa näkyä elämässäni ole nähnyt. Vesi oli turkoosinsinistä, ja sitä oli mahtavaa ihastella rannan aallonmurtajalla, kun taustalla siintää Italian jyhkeä vuoristo. Takana taasen on vanha satamakaupunki, jossa aika pysähtyy.

Mutta jos maisemat olivat hyviä, mahtavuutta olivat myös ruoka ja viini. Ei ollut paikkaa missä olisin syonyt pahaa ruokaa, kaikki oli suussasulavaa. Tiramisut, pastat, pizzat, paniinit, juustot, kaikki. Ja viini oli mahtavaa, ja useimmissa paikoissa halpaa (puoli litraa/4 euroa oli halvin), ei kuitenkaan kaikissa paikoissa. Milanossa yhdessä paikassa jouduimme pulittamaan 5 euroa pienestä lasista viiniä, jota ei saatu miltei kurkusta alas. Olikohan se bensiiniä?

Kyllä. Pala sydäntä jäi Italiaan, mutta Suomeen oli pakko tulla. Nyt mulla on armoton flunssa. Taisi iskeä sikainfluenssa. Varokaa ettette saa tartuntaa, vaikka tuskinpa se tarttuu näin megabittien välityksellä. Ken ties? Ehkä emme tiedä kaikkea säteilystä…

Heinäkuussa alkaakin sitten armeijan harmaat. Ei kiinnosta yhtään, mutta sen verran kiinnostaa että sen haluaa pois alta. En ole yhtään armeijatyyppiä, en tippaakaan, mutta en toisaalta myöskään näe itseäni viettämässä vuotta sivarissa, kun armeijassa hyvässä lykyssä pääsee vuodella.

Ja on se niin mahtavaa että kevät on tullut tänne pohjolaankin. Kohta on jo kesä.

Sitä odotellessa,

Kyle

Mikkoset

Www.stara.fi -viihdesivuston uusimpaan kyselyyn “Uskotko Nelosen ilmoittamaan äänestystulokseen Mikkosten maailma -ohjelmasta?” vastanneista peräti 92 % EI usko nelosen ilmoittamaan äänestystulokseen. Ääniä on tähän mennessä annettu 4984 kappaletta. Perjantaina Iltalehti taasen ilmoitti, että äänestyksestä on jätetty virallinen tutkintapyyntö.

Mielestäni on enemmän kuin epäilyttävää, että kyseisen äänestyksen puolivälissä nelosen tilannekatsauksen mukaan katsojien äänet eivät puoltaisi Mikkosten maailma -tv-ohjelman jatkamista. Useat muut riippumattomat gallupit olivat myöskin saaneet suuren ei -vastausten ryöpyn ohjelman tiimoilta, joten miten voi olla mahdollista, että parin päivän aikana näin jyrkästi teilattu tv-ohjelma kerääkin puolelleen Kyllä -äänten enemmistön?

Asiassa on todellakin epäilyksen aihetta, ja hyvä että jokin järkevä tyyppi teki asiasta tutkintapyynnön. Nelosella ei taida olla ihan kaikki puhtaat jauhot pussissa. Pointsit jokatapauksessa siitä, että äänestyksen tuotto käytetään WWF:n ilmastonmuutoksen torjuntaan. Hahhah. Se ei taida kuitenkaan muuttaa sitä tosiasiaa, että nelonen on tietoisesti nostattanut Mikkosten maailma -ohjelmalla suuren mediasirkuksen, joka auttamatta tietää lisää katsojia kyseisellä dokudraamasaippualle, ja sitä kautta mainosrahoista elävälle kanavalle muhkeita voittoja.

Check please!

Kirjoittamisen tuska & Kaunis tie Albinbamiin

ÄÄÄÄÄÄH!!!!
3 päivän päästä tällä pojalla on edessään 6 raskasta tuntia, kun uskonnon yo-kokeesta pitäisi repiä ämmä.

“Ei tule tapahtumaan” pää sanoo paraikaa, mutta minä sanon että tulee tapahtumaan. Realiteetit vain ovat ne, että olen vasta ensimmäisen kirjan (uskonnon 1.kurssin) puolivälissä, joten luettua ei ole tullut vielä kirjan kirjaakaan. Tavoitteeni on, että keskiviikkoon mennessä saisin luettua 3 uskonnon kurssikirjaa, ja perehtyä wikipedian ihmeellisen maailmaan uskonnon saloista. Pitäkää peukkuja, että onnistuu.

Olen jo kirjoittanut äikän ja englannin, englannista haluan eximian, ja on todella hilkulla että se tulisi. Äikästä HALUSIN ällän, mutta fiilis on ettei essee mennyt niin hyvin kuin olisi pitänyt.
Anyways, tiistaina mulla alkaa taas kuvaukset tampereella tv2:n studioilla tohlopissa. Olen siis näyttelijä, ja kuvailen paraikaa yhtä suomalaista kokoperheen komediasarjaa. Siitä lisää myöhemmin, ja ehkä kulissien takaisia kuviakin;)

Moni ei tiedä, mutta viime kesä meni yhden suomalaisen independent -elokuvan kuvauksissa. Elokuva on kokoillan draamaelokuva “The Beautiful Road to Albinbam”, joka kertoo suomalaisen pojan ja amerikkalaisen tytön automatkasta halki kesäisen Suomen. Molemmilla on menneisyyden haamut joita pakoilevat, ja toisistaan nuoret saavat keinon parantaa elämän tuomia haavoja. Mutta miten elämään voi palata takaisin, jos rikki revityt arvet avataan uudelleen?

Elokuvan ensi-ilta on vuoden 2009 syksyllä, ja minulla on tuo masentuneen pojan rooli. Lisää infoa löytyy elokuvan nettisivuilta www.albinbamthemovie.com

GO THERE!