Salillinen nuoria katsoi Albinbamin
Tänään kävimme ohjaaja Teemu Villikan kanssa pitämässä pienet puheet The Beautiful Road to Albinbam -elokuvan teosta salilliselle nuoria Kouvolan Kuusankosken elokuvateatteri Studio123:ssa. Kyseessä oli tänään yläasteikäisille oppilaille kohdennettu “Leffamaratoni” -päivä, jossa koko päivän syötetään elokuvia nuorille halvalla ja mahdollisimman yhtäjaksoisesti (liput 2 e/ alle 18 v. ja opiskelijat). Näitä siis lisää!
Oli jännä muistella elokuvanteon hetkiä ja puhua nuorille omasta “lapsestaan”, jonka kohta noin satakunta silmäparia taas näkisivät. Kaiken lisäksi siitä on aikaa, kun Albinbam on viimeksi valkokankaalla ollut. Elokuvan ensi-ilta oli Studio123:ssa maaliskuussa, jonka jälkeen elokuva oli teatterin ohjelmistossa viikon. Sen jälkeen elokuvaa on näytetty joillekin nuorille opiskelijaryhmille. Nyt onkin tarkoitus toden teolla lähteä lobbaamaan Albinbamia, sillä kyseessä on kuitenkin aika hieno teos opiskelijavoimin!
Pienen haastiksen jälkeen elokuva lähtikin sitten pyörimään, eikä oman naaman näkemiseen (ja varsinkaan oman äänen kuulemiseen!) isolta suurelta ja pahalta valkokankaalta koskaan oikein täysin totu. En katsonut elokuvaa aivan alusta loppuun, mutta ainakin alussa tuntui, että nuoret olivat ihan hyvin mukana elokuvan tarinassa.
Varsinkin elokuvan pieni budjetti ja harrastelijamaisuus jännitti: miten nuoret ottavat vastaan tekeleen nuorilta ja kokemattomilta elokuvantekijöiltä? Ilmeisesti ihan hyvin, ja elokuvanohjaaja Teemu Villikka jäi katsomaan vielä rainan loppuun, joten kommentteja (niitä risuja ja ruusuja) odotellessa. Taisivat jotkut tunnistaa sieltä katsomossa “Roopenkin”.
Jokatapauksessa oli kunnia päästä osallistumaan Leffamaratoni -tapahtumaan omalla elokuvalla ja teoksellaan. Toivotaan myös, että tällaisia tapahtumia varsinkin nuorille järjestetään lisää.
Ps. Parasta aikaa TV 2:lla keskiviikkoisin kello 20 ja uusintana maanantaisin 16.30. Vielä kaksi jaksoa jäljellä!
Ilkka Hämäläinen ja Teemu Villikka – The Beautiful Road to Albinbam. Kuvaaja: Elise Brandt





