Rebecca
Dramaattinen saksalainen musikaali REBECCA saa ensi-iltansa Kouvolan teatterissa lauantaina 11. syyskuuta. Minulla on musikaalissa Robertin osa, esitän Manderleyn kartanon palveluspoikaa. Muuten hillunkin sitten erinäisissä joukkokohtauksissa.
On ollut mahtavaa tehdä musikaalia taas pitkästä aikaa. Viimeisin kertani oli Kotkan kaupunginteatterissa näytäntökaudella 2008-2009. Kyseessä oli Kotkaan sijoittuva Jazztyttö -musikaali, joka koostui 1920-30 lukujen ikivihreistä sävelmistä. Rebecca kolahtaa vielä enemmän, siinä on tarttuvat sävelet jotka jäävät soimaan päähän vielä teatterin ovistakin lähdettäessä. Kouvolan teatteri mainostaakin Rebeccaa sivuillaan sloganilla:
“Vähän ei riitä, hieman tuntuu vain hipaisuna – Rebecca on enemmän!”
Ja draamaa on jopa yliampuvuuteen asti, mutta toisaalta tämä on musikaalissa vain hyvin toimiva tehokeino. Suomen ensi-iltansa musikaali sai jo Helsingin Kaupunginteatterissa viime vuonna. Kyseessä oli teos joka jakoi ihmiset; jotkut rakastivat yli kaiken ja katsoivat uudestaan, toiset vetivät päikkäreitä penkeillä. Itse en valitettavasti nähnyt Helsingin versiota tästä hienosta musikaalista, mutta uskon ettei Kouvolan näkemys kalpene pääkaupungin rinnalla, eikä moni varmasti vedä penkeillä päikkäreitä. Musikaali kulkee kuin juna joka kiihdyttää loppua kohden tahtiaan.
Kaikista mahtavinta on ollut olla harjoituksissa, joissa on saanut vuodattaa hikeä ja toteuttaa itseään. Sitä kaikista eniten rakastan tässä työssä, kun saa heittäytyä kokonaisvaltaisesti hetkeen ja antaa adrenaliinin sekä aistien viedä. Loppujen lopuksihan koreografiat ja askelkuviot voi ennalta käsin harjoitella, mutta kaikki muu on hetkessä elämistä ja vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa. Ja hei, eikös se niin ole elämässäkin? Kyllä sitä voi vaikka mitä etukäteen suunnitella ja elämän suuntaviivoja itselleen piirrellä, mutta kun kaikki ei aina mene kuten itse suunnittelee, pitää vähän soveltaa.
Ja mainittakoon vielä, että tutustuminen uusiin kasvoihin on ollut avartavaa. Parikymppisenä pojankloppina itsetuntemus ja se, kuka oikeasti olen minänä, on vielä etsinnän alla, mutta toisiin ihmisiin tutustuessaan alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään itsekin, kuka itse onkaan. Uskon vahvasti, että jotkut näistä uusista tuttavuuksista eivät enää ole vain tuttavuuksia, vaan tulevat säilymään vahvoina ystävinä läpi elämän.
