Kahden punnan euforia

Pidän Kouvolan Sanomissa kolumnia aina kerran kuukaudessa. Viimeisimmällä kerralla kolumniani kehuttiin, mutta kerrottiin ettei sitä voi sen arkaluonteisen aiheen vuoksi julkaista.

Ihmettelin päätöstä kovasti jo sen vuoksi, etten kerro kolumnissani mitään sellaista, mistä ei nykyajan nuori jo sattuisi tietämään. Kaiken lisäksi – kolumnin karuudestakin huolimatta – en kirjoita kolumnissani mitään niin rajua, että jokin nuori saisi siitä vaikutteita.

Päätös olla julkaisematta kolumnia tuntuu aivan liian varovaiselta, suorastaan pelokkaalta. Miksei näistä asioista voida puhua, kun niitä kerran tapahtuu?

Onneksi minun ei tarvitse miellyttää täällä ketään, ei itseäni, ei lukijoita eikä mainostajia. Alla Kouvolan Sanomien hylkäämä kolumni, joka on edelleen mielestäni lälly siihen nähden, mitä kaikkea muuta monet kaltaiseni saavat kokea ympärillään.

Kahden punnan euforia

”Ilkka, mitä haluat? Pillereitä, LSD:tä. Valiumia saat kahdella punnalla. Voin laittaa sitä sun juomaan. Tiedätsä valiumin? Tosi hyvää kamaa. Älä vaan juo alkoholia hirveesti illan aikana tai sä kuolet”, näyttelijäkollegani toteaa juhlissa tarjoten huumeita, joita diilaamalla hän tienaa lisätienestejä opiskelun ohella. Ääni värähtämättä, ilman kuiskuttelua. Niin normaalisti kuin ihmiset juttelevat säästä tai voinnistaan.

Kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta. Koulun alussa päädyin eräissä juhlissa jatkoille toisen opiskelijatoverini kämppään huomatakseni ympärilläni olevien kauniiden ja karismaa tihkuvien kollegoideni vetävän kokaiiniviivoja pitkin huoneiston nuhruisia tasoja. Kävelin ulos haukkaamaan happea ja tuijottamaan tähtiä. Kelasin tuota absurdia hetkeä, joka sattui edessäni vaivattoman nopeasti.

80-luvun Fame-musikaali kertoo newyorkilaisen ilmaisutaidonlukion oppilaista, jotka kaikki janoavat menestystä ja kunniaa. Näiden tavoittelun ohella monet oppilaista vetävät aineita paetakseen jonnekin parempaan paikkaan.

En voinut olla vertaamatta kohtaamaani skenaariota tähän musikaaliin. Ymmärsin olevani suuressa maailmassa, jossa kaikella on hintansa. Unelman eläminen todeksi vaatii todeksi elämisen sietämisen. Näyttämön loiston takana on koristeltujen kulissien takapuoli, joka voi maalaamattomuuttaan olla karu ja armoton.

Minun hintani on ollut, että olen poissa kotoa – perheestäni. Isoisäni menehtyi keväällä enkä voinut hyvästellä häntä kuten muut perheenjäseneni.

Päätin olla tukematta kesälomarahojaan tienannutta ystävääni, vaikka taskussani sattui kohtalokkaasti olemaan tasan kaksi puntaa. En paennut kulisseiltani muualle, vaan jatkoin rohkeasti oman tarinani pääosassa.

Lukuvuoden viimeisenä koulupäivänä kuuntelen, kuinka opettajamme puhuu luokkahuoneessa tuleville opiskelijoille. ”Voitte käyttää huumeita. Se on ookoo – fine, kunhan työskentelette täällä täysillä.”

Hänkin puhuu ääni värähtämättä, ilman kuiskuttelua. Siis niin normaalisti kuin ihmiset juttelevat säästä tai voinnistaan.

Tiedän, että jotkut huoneessa olevista tulevat pakenemaan kahden punnan euforiaan, jonka hinta tulee matkan varrella kallistumaan. Kaikkia yhdistää kuitenkin sama toive: halu elää ikuisesti.

Ilkka Hämäläinen

Mainokset

8 responses to “Kahden punnan euforia

  1. Jos haluttiin elää vielä sitä unelmaa, että huumeet ovat vain amistason tai syräytyneiden juttu…halutaan pitää kiinni siitä, ettei huumausaineita käytetä lukioissa, yliopistoissa…hyvin pärjäävien joukossa…????

    • Nii-in. Aika karulla tavalla todellisuuden peittelyä, jos sitä unelmaa halutaan elää. Että vain amislaiset käyttää. Tai syrjäytyneet. ”ei-niin-hyvin-pärjäävät” kansalaiset. Kun niitä käytetään kaikilla aloilla, kaikissa yhteiskuntaluokissa.

  2. On hyva etta kirjoitat tasta. Olen itse jo elakelainen, mutta luotsasin omat lapseni taman lapi ja nyt pelkaan lastenlasteni puolesta. Ei koskaan tieda mita sed itse asiassa on mita tarjotaan; siihen on voitu sekoittaa mita tahansa, eika koskaan tied jos itse olet yksi niista joka yli reagoi siihen aineeseen. Taytyisi opettaa kaikille nuorille etta on OK sanoa ei kiitos; it’s cool to say no thanks, I’m fine. Ei tama ole uusi asia, itse kohtasin sen omassa nuoruudessani myos, en tosin Suomessa silloin, Lontoossa minakin.

    • Ei joo ole uusi asia, vanha ja yhtä tärkeä puhuttava. Ja vaikka kuinka haluaisi suojella omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan maailman pahuudelta, jokaisen on käytävä tiensä läpi lopulta yksin – toivottavasti kuitenkin läheisten tukemana ja kannustamana. Loppupeleissä se olen minä itse, joka sanoo sen ”kyllä” tai ”ei”, ja tässäkin kolumnissa tuo hetki, jota sain todistaa, tuli yllättäen ja vaivattoman nopeasti. Siihen ei ehdi valmistautua millään tavalla etukäteen, mutta jos asiat ja moraali on itsellä kunnossa, se impulssi ja nopea reagointi tilanteeseen on toivottavasti itse kullakin oikea.

  3. Musta täällä kommenteissa kytee juuri se mikä näitä harhoja aiheuttaa. Olematta ”paremmin” koulutettu sinut leimataan huonoihin vaikutteisiin. Oman koulutukseni kautta voin todeta, että mitä pidemmälle jousi viritetään sen kovempaa siitä saa pitää kiinni tai napsahtaa sormille. Elämä on jokaisen omia valintoja ja tunteen mukana menemistä. Jos kaikki on hyvin ei tarvitse ajautua hakemaan positiivisia oloja kemiallisesti.

    • Niin, hyvä pointti. Kirjoitukseni tarkoitus olikin vähän valottaa sitä harhavaikutelmaa siitä, että huumeita käytetään vain hämärillä kujilla, tai että stereotyyppisesti niihin luisuvat vain ne, ketkä ovat yhteiskunnan silmissä ”muka” niitä toisarvoisempia. Ja niin oot oikeessa, kun kaikki on hyvin, hyvänolon hakemiselle kemian kautta ei ole tarvetta. Ei ainakaan pitäisi.

  4. Amislainen kommentoi yllä aika hyvin. Se mikä on pohjimmiltaan ongelmana huumeissa (ja muissakin päihteissä) ja erityisen vaikeaa valistuksen kannalta, on niihin liitetty cooliuden ja glamourin mielikuva. Omalla tekstilläsi mielestäni vain nostat tätä kuvaa, Ilkka hyvä. Vaikka mitä väittäisit Lontoosta, näyttelijäkoulusta ja kavereistasi, joista tulee miljoonia tienaavia elokuvatähtiä (tuleeko? Ehkä yhdestä tai kahdesta.), näyttelijän koulutus ja työ ovat hyvin kaukana glamourista. Trust me, tiedän mistä puhun, kun sanon, että näyttelijä ei ole sen korkeammalla kuin amiskaan, ja moni meistä vaihtaisi mielellään roolit toisiin, mikäli ei vain olisi jotakin outoa eteenpäin pakottavaa paloa. Minusta kertoo kypsyydestä (joka taas on mielestäni aivan pakollinen osa näyttelijäntyötä, ja jota pitäisi jotenkin yrittää myös koulutuksessa tuoda ihmisille – toisaalta taas ala on sellainen, jossa kypsyyttä ei välttämättä tarvita, koska se ei aina ole yhteydessä lahjakkuuteen), että pystyy sanomaan ei. Koska jokainen meistä on kuitenkin oman elämänsä valintojen kanssa yksin viime kädessä.

    • Oot monessakin asiassa oikeessa. Mulle sun kuvitelma siitä, että huumeet monesti rinnastetaan glamouriin on vieras. Itse olen koulun huumevalistustunneilla ja Suomessa saanut sen kuvitelman, että huumeet on hämärillä kujilla, ihmiset jotka luisuu yhteiskuntapyörästä, käyttää jne. Ja näinhän se ei ole.

      En tiedä, miten saat tekstistä glamourin vaikutelman, kun sanoit että tuon sitä stereotypiaa huumeista glamourpiireissä esille. Jos teksti antaa mielestäsi glamourin vaikutelman, niin hieman surullista. Musta siinä on glamour kaukana. Kokaiini sanana, josta kerroin tekstissä, voi antaa mielikuvan glamourista, koska elokuvissa ja populaarikulttuurissa se rinnastetaan joksikin ylimistön aineeksi, ja näinhän se taaskaan ei ole. Illanistujaisia ja juhlia on ihan kaikkialla oppilaitoksissa ja opistoissa ja yliopistoissa, myös Suomessa. Senkään ei pitäisi antaa mitään glamourin vaikutelmaa. Mutta, jos teksti antaa sen kuvan että piirini täällä on glamourit, niin se on tottakai tulkintasi. Mutta haittaako se, jos siitä puhuu myös että huumeita käytetään sielläkin piirissä mikä on muka joku glamourpiiri (mitä ei ainakaan minun piirini ole)?

      Ja toisekseen, en tiedä mistä tämä rinnakkaisasettelu amislaisiin on tullut, kun teksti ei puhu mitään heistä. Kommentoin kyllä aikaisemmin siihen, että monet saattaa ajatella että vaan ”amislaiset käyttää”, mikä ei myöskään pidä paikkaansa. Jos jotkut ajattelee näin, eikö sitä saisi sitten kertoa, että asiahan ei muuten ole näin. Se ei ole kyllä tekstin tarkoitus, mutta jos joku lukee sen niin, niin eikö se sitten myös tuo uutta näkökantaa asiaan?Ammattikoulun, elämänkoulun, korkeakoulun ja minkä muun opiston käyneet ihmiset on ihan samalla viivalla. Näyttelijä ei ole ketään ylempi eikä alempikaan, kuten et sinäkään. Aliarvostettu ammattihan näyttelijänammatti on, sitä mieltä minä olen. Usein syystäkin ja toisinaan ilman syytä.

      Toisekseen, on hämärän peitossa myös se mistä revit tuon miljoonia tienaavat tähtöset, joka taas on poissa tosta mun tekstistä. Karu totuus on se, että noin prosentti täältä valmistuvista tienaa vielä kymmenen vuoden päästä leipänsä näyttelijäntyöllä. Ja se prosenttikin tienaa sitä rahaa, mikä tuo voin leivän päälle muttei välttämättä makkaraa. Se että mä opiskelen Lontoossa, ei herranjestas tarkoita että kyse on jostain tähti/glamour/valmistu-ja tienaa-milli koulusta. Ei toden totta. Kuten ei myöskään Helsingissä, Pietarissa tai muuallakaan.

      Oot niin oikeassa palosta. Voin sanoa, että haluaisin etten haluaisi näyttelijäksi. Oon monesti enemmän itkenyt kuin nauranut. Täällä on luokkahuoneita jotka on rempan tarpeessa, mun oma kämppä luhistuu paikoin käsiin. Päivät on pitkiä ja joskus on sielu rikki, ja ihminen väsynyt. Ainoa mikä pitää mielen virkeänä on se, että silloin kun onnistuu ja tulee niitä hymyn hetkiä, niin se on edelleen voimakkaampaa kuin ne itkun päivät. Kaikki on persaukisia ja valmistutaan ammattiin, jossa ei ole työllisyydentakeita muutenkaan. Musta siinä on niin glamour kaukana kuin olla ja voi. Jos oot näyttelijä tai taiteilija, niin varmasti ymmärrät. Mä olen positiivinen ihminen, ja koen silti kaikesta huolimatta olevani antoisalla matkalla. En vaihtaisi päivääkään pois.

      Jokatapauksessa tekstissäni kerroin vain sen kokemuksen, mikä minua kohtasi täällä. Olin siitä avoin ja se että se on tapahtunut kuten se tapahtuikin, ja mitä tunteita se minussa herätti, niin ei mun tarvitse sitä vääristellä. Näyttelijäopiskelijana haluan pyrkiä totuudenmukaisuuteen. Jos toin jotain vaikutelmaa jostain, niin ainakin se tapahtui niin ja sipuli. Yhtä lailla se on totta, mutta tosiaan. Glamour on kaikesta kaukana.

      Kaunista päivää 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s